in English PrintTulosta SearchHaku                     
U19 Men's Floorball Championships 6.-10.5.2009 Turku & Raisio
  
 

Tiedotteita

- Ruotsi uusi maailmanmestaruutensa

Suomi ei pystynyt suuryllätykseen MM-finaalissa, vaan kisat voitosta voittoon purjehtinut Ruotsi voitti maailmanmestaruuden maalein 8-3 (2-2,2-0,4-1).

Molemmat joukkueet tulivat ensimmäiseen erään MM-finaalin edellyttämällä tavalla. Fyysistä peliä nähtiin puolin ja toisin, ja ottelun tärkeys näkyi kaikessa pelaajien tekemisessä. Ruotsi piti palloa suurimman osan ajasta, Suomen panostaessa nopeisiin ja oikein ajoitettuihin vastahyökkäyksiin.

Suomi kävi kahdesti johdossa

Tähän kaavaan tuli poikkeus ajassa 5.05, kun Ruotsin Niclas Eriksson sai rangaistuksen maassa pelaamisesta. Suomen ylivoima oli tappavan tehokasta, sillä vain 17 sekunnin pyörityksen jälkeen puolustaja Ilari Talvitie latasi Suomen johtoon Tomi Palinin upeasta syötöstä. Ruotsin tasoitus tuli kuitenkin nopeasti, suomalaisittain harmittavalla tavalla. Kisojen pistepörssin voittanut Henrik Stenberg nousi oikeaa laitaa pitkin ja heitti pallon maalin edustalle, josta se kimposi maaliin suomalaispuolustajan jalasta.
Suomi ei tästä kuitenkaan masentunut, vaan jatkoi valmentaja Lars Erikssonin laatiman taktiikan noudattamista. Se toimikin hyvin, sillä ajassa 8.03 Jere Oksanen ja Casper Pfitzner pääsivät nopeaan ylivoimahyökkäykseen.
Oksanen antoi Pfitznerille poikittaissyötön oikealta laidalta ja Suomen ykköspelaaja läväytti pallon ylänurkkaan suoraan syötöstä. Erätauolle ei kuitenkaan päästy suomalaisjohdossa, sillä viisi minuuttia ennen taukoa Bobby Edberg nosti Ruotsin tasoihin Ilari Talvitien harhasyötöstä.

Ruotsi karkaa kahden
maalin karkumatkalle

Heti toisen erän alussa Tomi Palin pelasi Eemeli Salinille avopaikan maalin kulmalle, mutta Salin suti ohi pallosta. Huomattavaa toisessa erässä oli ensimmäisestä erästä poikennut peluutus. Suomen ja Ruotsin ykkösketjut eivät enää toisessa erässä juurikaan olleet kentällä samanaikaisesti, muuta kuin erikoistilanteissa.

Ruotsin superketju Stenberg-Winroth-Lundgren ei kuitenkaan saanut kentällä mitään erikoista aikaiseksi. Suomen ykkösketju Pfitzner-Tikkanen-Oksanen sen sijaan oli ainoa koostumus, joka sai rakennettua tilanteita Ruotsin maalille.

Kovin vaarallisia tilanteita eivät hekään kuitenkaan pystyneet järjestelemään. Molemmat joukkueet ottivat vastustajan pelinrakentelun tarkasti kiinni, eikä ensimmäisessä erässä nähtyjä ylivoimahyökkäyksiä enää syntynyt. Suomi jatkoi melko passiivista peliään, minkä vuoksi pallonhallinta pysyi Ruotsilla. Tämä kostautui ensimmäisen kerran jo ajassa 22.27, kun Jonas Ågren laukoi kaukaa Ruotsin kolmannen maalin. Lisää vettä suomalaisten niskaan kaatoi Wilmer Viinamäki ajassa 35.56, kauhoessaan Victor Anderssonin laukauksen irtopallon verkon perukoille.

Ruotsi ottaa omansa

Kolmas erä alkoi Suomen kannalta pahimmalla mahdollisella tavalla. Ruotsin kaksi erää aisoissa pysynyt ykkösketju onnistui vihdoin ja peli oli 5-2 Ruotsille. Henrik Stenberg löysi maalin eteen hiipineen Niklas Winrothin, joka ujutti pallon maaliin maalivahti Teemu Kortelaisen jalan alta. Tämän jälkeen Suomi vaihtoi välittömästi taktiikkaansa, ja alkoi ottamaan Ruotsin hyökkäyksiin lähdöt kiinni jo ylhäältä.

Parhaimmillaan kolmekin suomalaista oli Ruotsin päädyssä karvaamassa Ruotsin pallollista pelaajaa. Hetkellisesti tämä toikin Suomen peliin uutta puhtia, ja yleisökin tuntui syttyvän peliin. Myös kaksi ensimmäistä erää vaihtopenkillä istunut Onni Piiparinen otettiin mukaan peliin ja hän olikin heti innokkaasti maalin edustalla häärimässä. Vielä kun Tim Wiklund joutui istumaan kahden minuutin rangaistusta, heräsi toivon kipinä suomalaisleirissä. Mutta kisojen ehdoton kärkipelaaja Stenberg osoitti miksi hän on ehkä ikäluokkansa paras pelaaja koko maailmassa. Hänen upea yksilösuorituksensa alivoimalla oli lopullinen niitti Suomen arkkuun.

Ottelun loppu oli pelkkää pelailua Suomen hakiessa kavennusta kuudella kenttäpelaajalla. Kevin Lundgren onnistui tekemään vielä kaksi maalia ja Jere Oksasen pääsi lyömään Suomen kolmannen maalin sisään takatolpalta. Näin lopulliset lukemat olivat Ruotsille 8-3.

Maailmanmestaruus oli Ruotsille jo neljäs tässä ikäluokassa. Vain kerran ovat kultamitalit menneet johonkin muuhun maahan. Suomi taas onnistui kirkastamaan kahden vuoden takaisen pronssimitalinsa hopeaan. Unelma kotikisojen kultamitalista ei kuitenkaan tällä kertaa toteutunut.

OTTELUTILASTOT

KUVAGALLERIA

Teksti: Oskari Vilkama/Laajasalon Opisto
Kuva: Mika Hilska

News