Tiedotteita
- Viro juhlii B-divisioonan voittoa
Puola ja Viro kohtasivat B-divisioonan finaalin arvolle sopivassa huippuottelussa, jossa nähtiin jatkuvasti vaihtelevia tilanteita, hienoja maaleja ja lopussa myös voiton huumaa. Vahvasti aloittanut Puola joutui lopulta tunnustamaan kahdessa viimeisessä erässä hienosti pelanneen Viron paremmakseen maalein 6-8 (4-2,1-3,1-3).
Puola aloitti ottelun vauhdikkaasti. Viro oli jatkuvasti vaikeuksissa nopeiden puolalaishyökkääjien kanssa ja Puola sai käännettyä peliä nopeasti sekä luotua suoraviivaisia hyökkäyksiä kohti virolaismaalivahti Rainer Kalden maalia. Jo 25 sekunnin pelin jälkeen Mateusz Antoniak laukoi Puolan avausmaalin Patryk Hantschin syötöstä. Viron välittömästä tasoituksesta huolimatta pelin hallinta oli selkeästi Puolalla. Viiden minuutin kohdalla Hantsch syötti Andrzej Krynskin yksin läpi, joka laittoi pallon hallitusti verkkoon. Kaksi minuuttia myöhemmin Mateusz Furczon iski taululle jo 3-1 lukemat. Puola jatkoi painostustaan ja hieman onnekkaan pompun myötä siirtyi jo kolmen maalin johtoon, kun ottelun ensimmäinen erä oli vasta hieman yli puolivälin.
Tässä vaiheessa Viron kapteeni Oskar Salm päätti kuitenkin herättää joukkueensa. Jo hetkeä aikaisemmin läpiajoon päässyt Salm tinttasi takatolpalta Kristo Lehisten vapauttavasta syötöstä Viron kavennuksen, ja pumppasi samalla virolaisten otteisiin täysin uudenlaista energiaa. Pelin painopiste alkoi siirtyä kohti Puolan päätyä, eivätkä vikkelät puolalaishyökkääjät päässeet enää juoksemaan pallon kanssa mielensä mukaan. Salm pääsi yrittämään kavennusta rangaistuslaukauksesta, mutta vielä tässä vaiheessa Puola säästyi takaiskulta.
Tilanne tasoittuu
Toiseen erään Viro tuli asenteella, joka huokui päättäväisyyttä. Carol Viiding iski kahdesti reilun minuutin sisään ja yhtäkkiä Puolan johto olikin huvennut olemattomiin. Mutta jo seuraavassa vaihdossa Maksymilian Bystrek laukoi Puolan ylivoimalla uudestaan johtoon, ja osoitti kuinka nopeasti tilanteet salibandyssa voivat muuttua. Viron hyvää otetta Puolan nopea johtomaali ei kuitenkaan kyennyt poistamaan. Puolan puolustajille sattui pahoja virheitä omassa päässä, joista Viro sai rakennettua nopeilla syötöillä vaarallisia tilanteita kohti maalivahti Adrian Markiefkaa. Hieman rauhallisemman vaiheen jälkeen Puola sai rangaistuksen aivan toisen erän loppuun, eikä Viro jättänyt ylivoimamahdollisuuttaan käyttämättä. Reigo Adamson syötti Elvis Augille laitaan, josta Aug pommitti ottelun tasoihin, vain 10 sekuntia ennen erän päättymistä.
Viro ratkaisee päätöserässä
Kolmannesta erästä muodostui melkoinen jännitysnäytelmä. Viron Carol Viiding jatkoi näytöstään tekemällä kolmannen maalinsa heti erän alkuun. Mutta finaalin arvolle sopivasti Puola ei antautunut helpolla, vaan Andrzej Krynski laukoi ottelun tasoihin loistavalla laukauksella yläkulmaan ohi voimattoman Rainer Kalden. Viron jatkuvasti kentällä ollut ykkösketju oli kuitenkin päättänyt ratkaista tänään B-finaalin voiton. Ajassa 46.47 Kristo Lehiste huudatti pientä, mutta äänekästä virolaisfanilaumaa tekemällä Viron 6-7 johtomaalin Viidingin ja Salmen esityöstä. Puola painoi lopussa vimmatusti päälle, mutta Elvis Aug vapautti virolaiset jännityksestä laukomalla aivan hirvittävän pommin Puolan maalin oikeaan yläkulmaan. Kahden maalin johto puolitoista minuuttia ennen loppua oli liikaa Puolalle, ja hetkeä myöhemmin Viro juhli B-divisioonan mestaruutta ja nousua A-divisioonaan.

OTTELUTILASTOT
KUVAGALLERIA
Teksti: Oskari Vilkama/Laajasalon Opisto
Kuvat: Mika Hilska ja Markku Huoponen